Sivut

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Valpas ja viisas

Suuri päivä koitti eilen kun suunnattiin Helsinkiin hakemaan pikku punkkari kotiin. Automatkan alussa Valpasta selvästi jännitti. Tai saattoi johtua myös siitä, että sillä oli vähän huono olo. Se nimittäin oksensi kerran, mutta sen jälkeen se selvästi piristyi. Muuten automatka Kotkaan sujui rauhallisesti.

Ensimmäinen ilta meni tutustuessa paikkoihin ja uusiin koiratuttavuuksiin. Vähän Viekas, Sieppi ja Santtu aluksi kummastuttivat, mutta nyt Vapa jo viipottaa niiden seassa muina koirina. Viekas osoitti aluksi mieltään kaikilla mahdollisilla tavoilla, se hyppi pöydälle ja nukkui yksin, mutta nyt se on jo tajunnut, että pikku otus on tullut jäädäkseen ja alkaa pikku hiljaa käyttäytyä normaalisti. Edelleen se kuitenkin kuvittelee, että jos se ignooraa pennun olemassaolon, niin se oikeasti katoaa olemasta.

Asioita ollaan leikin varjolla ruvettu opettelemaan. Valpas tunnistaa jo oman nimensä ja osaa istua. Istumisen opetteluun ei tarvittu kuin ehkä viisi toistoa, ihana viisas Vapa! Toki tarvitaan suuri määrä toistoja liikkeiden sujumiseen, mutta on se mun mielestä silti hurjan älykäs. Sen lisäksi ollaan tietysti aloitettu luoksetulon harjoittelu. Panta on ollut pari kertaa kaulassa ja se kyllä kirputtaa vielä Valpasta aika lailla. Lasten leikkiputkeakin Valpas on päässyt jo testaamaan ja se on kiva juttu.

Tänään käytiin iskällä kuvausreissulla ja auto ei enää ollut mitenkään kummallinen. Kuvia räpsittiin muutama kymmenen, mutta tosta vekkulista ei ole niin helppoa saada onnistuneita otoksia. Tässä lopputuloksia.


 
Ihanasti Vapa petoutuu ja reipastuu koko ajan. Huomenna suunnataan Jyväskylään päiväreissulle apinoimaan möllikisoihin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti