Syksyn treenejä

Syksyn kiirus on iskenyt päälle ja blogin päivittäminen meinaa jäädä. Koitetaan vähän korjata tilannetta. Valppaan kanssa ollaan treenailtu tokoa ja agia, vaikka välillä tuntuu, että aika ei riitä molempiin. Tällä hetkellä me koitetaan kuitenkin vain nauttia kaikesta mitä tehdään.

Karhunpentu muuttui rotaksi noin viikko sitten. Kyllä poseeraaminen vaan tulee sille luonnostaan.

Trimmin jälkeen Vapa pääsi metsäilemän Ruuti-siskon ja Ansa-Whippetin kanssa

Tokokurssilla käydään kerran viikossa ja sen lisäksi läksyjä pitäisi treenata melkeen joka päivä. Aloliikkeiden palikat alkavat pikkuhiljaa rakentua, vaikka viilattavaa ja tekemistä riittää vielä hirmuisen paljon. Sivulletulo paranee koko ajan vaikka ei meinaa paikka aina oikein löytyä. Valpas jää helposti liian taakse tai vinoon. Riippuu tosi paljon siitä missä pidän käsiä. Eli edelleen tehdään käsistä irtautumisharjoitteita sivulletulossa. Seuraaminen on mun mielestä kivan näköistä tällä hetkellä. Seisominen on aika alkutekijöissä, mutta maahanmeno sujuu jotenkin. Hyppyä ei olla päästy tekemään kuin kurssikerroilla aina välillä, mutta se on siitä huolimatta hyvässä vaiheessa. Viimeksi tehtiin jo yksi kerta ilman targettia (tai se huijattiin välissä pois), ja vain heitin lelun. Paikallaolo on ollut aika varmaa, mutta pari kertaa olen yrittänyt pidentää aikaa ihan vähän ja Valpas on iloisesti päättänyt ihan yhtäkkiä ampaista mun luokse sieltä. Nyt haetaan varmuutta ja onnistuneita suorituksia siihen. Yksi mua eniten pelottava liike on luoksepäästävyys. Viime kerroilla kurssin vetäjän kanssa ollaan harjoiteltu ja Valpas vähän vetäytyy, kun siihen kosketaan. Pitää vaan saada ihan hirmuisesti positiivisia kokemuksia siitä, niin kyllä miä uskon, että se saadaan pelittämään sekin. Toko on vielä ollut Valppaan kanssa tosi kivaa ja keskittymiskykyä löytyy koko ajan paremmin ja paremmin.

Agissa tehdään lyhyitä treenejä kaikenlaista. Hyppytekniikkaa voisi tehdä vielä enemmänkin. Viikon päästä lauantaina osallistutaan Kaukosen Ullan kurssille. Viimeksi se jäi välistä, kun Valppaalla oli nenäpunkki. Kiva päästä kuulemaan Ullan kommentit. Pieniä ratapätkiä tehdään jo ja sitten erikoisesteitä yksittäisinä ja ohjausjuttuja. Keppejä ollaan kokeiltu pari kertaa verkoilla ja uskon, että niillä jatketaan myös. JuoksuA-projekti ollaan käynnistetty ja tällä hetkellä mennään siinä, että Vaps juoksee boxin läpi ja minä viskon palloa sille. Aika jännää juoksarin opettaminen ilman sen kummempaa tietämystä on, mutta toivotaan, että lopputulos ei ole katastrofaalinen.

Keskiviikkona tehtiin Valppaan elämän pisin agirata:

Maanantaina agia, tiistaina tokoa, keskiviikkona kehiin ja loppuviikko lomailua

Viime viikko oli aika touhukas pienelle eläimelle. Maanantaina päästiin pitkästä aikaa hallille. Tehtiin vähän hyppy-putki yhdistelmää ja pieni radanpätkä, jossa oli kolme hyppyä ja kaksi putkea. Valpas oli tosi taitava. Käytiin toisellakin kerralla viime viikolla treenaamassa rengasta ja pussia. Vauvarengas sujui ongelmitta, pussista tulee vielä ohi, jos en nosta kangasta tarpeeksi. Hyviä toistoja saatiin sinnekin. Onneksi törmättiin viisaampiin toisella kerralla hallissa ollessa ja saatiin uusia ohjeita harjoitteluun. Nyt aletaan treenata esteen tarjoamista ja muutenkin hypyillä enemmän. Eli enemmän palkkauksia hypyistä. Ollaan tehty vähän liikaakin takaakiertoa, perussääntönä hyppy pitäisi kuitenkin suorittaa aina suoraan, jos muuta ohjeistusta ei tule.

Tiistaina meidän tokoura jatkui Tokon Alkeet - kurssilla. Ensimmäisellä kerralla tehtiin perusasentoja, kontaktia, maahanmenoa, hyppyä ja opi oppimaan- harjoitetta. Valppaan sivulletulossa olevat pomput paikantuivat sen käden hamuamiseen. Sivulletulo on sille siis tule sinne missä käsi - siellä on palkka. Saatiin kotiläksyksi tehdä sivulletuloa niin, että pidän kädet suorina sivuilla. Tätä ollaan tehtykin ja sivulletulo on paljon parempi jo. Vapa hiffaa asiat kyllä tosi nopeasti. Haasteeksi muodostui, niin kuin arvelinkin, Valppaan kiihkeys ja keskittymiskyvyn puute. Tai ainakin ylivireisyys. Pari sekuntia kun ollaan tekemättä mitään, niin valpas tuijottaa mua, että mitä ihmettä miks ei tapahdu mitää? Ja jos ei tapahdu mitään, se alkaa haukkua. Mulla on siis osan aikaa lelussa riipppua vesiäinen, koska ohjaajan mielestä sen on parempi purkaa se leluun kuin haukkumiseen. Sitten yritän toki pitää taukoja ja kävelyttää penskaa ja syöttää sitä, että sen viretaso laskisi. Välillä raivostuttavaa, mutta mieluummin tappelen yli- kuin alivireisyyden kanssa.

Keskiviikkona käytiin kolmatta kertaa mätsärissä. Kolmas kerta toden sanoo - toivottavasti. Tällä kertaa sain säädeltyä Valppaan virettä ja mielentilaa sopivasti ja se esiintyi koko mätsärin hienosti. Tuloksena sinisten ensimmäinen sija ja vielä isossa kehässä sijoitus BIS 2.

 

 

Torstaina suunnattiin viikonlopun viettoon Kotkaan. Siellä hengailua ja rentoutumista koko porukan voimin. Hyvin nuo neljä jo tulevat keskenään toimeen. Valpas ja Sieppi eivät kyllä selvästi puhu samaa kieltä ja Valppaan on vaikea ymmärtää Santun olemassaolon merkitystä. Santtu vanhus kun liikkuu hitaasti ja harkiten ja muutenkin sen habitus on hieman erilaista mihin Valpas on tottunut. Se välillä tuntuu unohtavan sen olemassaolon kokonaan ja välillä se menee haukkumaan sille ja patistamaan sitä liikkeelle. Sieppi palvoo Viekasta yli kaiken ja Valpas taas pitää Viekasta leikkikaverina. Tosi hauska seurailla noiden menoa.

Koko porukka, Valpas 6,5 kk, Santtu 13 v, Viekas 5 v ja Sieppi 3 v.

Sunnuntaina palattiin takaisin Jyväskylään Repoveden kansallispuiston kautta. Oli ihan täydellinen syysilma ja aurinko paistoi. Käveltiin n. 8 km lenkki Valppaan jaksamisen mukaan. Sitä oli pakko pitää kiinni, muuten matkasta olisi tullut helposti kolme neljä kertaa noin pitkä. Hyvin se jaksoi, painoi menemään aikamoisella nelivedolla. Kotona Vapa vaikutti rättiväsyneeltä, meni itse häkkiin nukkumaan. Ruuan jälkeen se oli sitten taas oma itsensä ja veti rallia ympäri kämppää Viekkaan kanssa. Onkohan ton väsyttäminen täysin mahdoton operaatio?

 

 

 

 

Valppaan kanssa touhuaminen on niin kivaa ja samalla hyvin intensiivistä. Tykkään kyllä sen asenteesta, että kun tehdään, niin tehdään täysiä. Samalla sen kiihkeydessä on omat haittansa. Sen haukkuminen on ikäväkseni palannut kuvioihin. Varsinkin isoille miehille se jostain syystä haukkuu, eikä uskalla mennä katsomaan, huoh. No työ vaan jatkuu, ei siinä muuta. Tällä viikolla pitäisi myös orientoitua yliopistomaailmaan takaisin, kun opinnot alkavat taas.

Ikäkriisi

Älkää kysykö miten se on mahdollista, mutta olin laskenut koirani iän väärin. Valpas täytti oikeasti puoli vuotta viime lauantaina eli 16.8. Varsin loogista, kun se on syntynyt 16.2. Pieni järkytyshän se oli, mutta ehkä tästä selvitään. Tässä kuvia sen oikealta puolivuotissynttäripäivältä. Tai taitaa muuten olla seuraavalta päivältä, mutta kuitenkin. Puolivuotiaalla korkeutta n. 41 cm (hyvin epätarkka) ja painoa 10,7 kg.

Eilen käytiin mätsärissä. Valpas oli tapansa mukaan vähän ADHD, mutta muuten se käyttäytyi ihan kivasti. Paitsi keskittymisongelmia ja pientä ylivireisyyttä oli havaittavissa. Tähän on nyt alettava kiinnittää enemmän huomiota. Eli paljon maltti- ja rauhoittumisharjoituksia. Itse kehäkäytös oli sitten hyvin kaksipiippuista. Eka parin kanssa tapahtuva arvostelu meni loistavasti, se seisoi nätisti ja esiintyi muutenkin hyvin paria pomppua lukuun ottamatta. Tuomarin kommentti vähän nauratti, kun hän totesi, että Valpas esiintyy ikäisekseen todella hyvin ja kehui, että olen tehnyt hyvää työtä. No joo, ollaan me ehkä kaksi minuuttia harjoiteltu. Se kävi hyvin selväksi sitten punaisten kehässä. Meidän tuomari oli aika hidas ja koiria kohtuullisen paljon, joten kehää piti odottaa aika kauan. Autokin oli aika kaukana, joten en viitsinyt viedä Vapsia sinne. Olisi ehkä silti pitänyt. Punaisten kehässä se oli liikkuessaan enemmän aikaa neljä tassua ilmassa kuin yhtäkään maassa. Silti oltiin viimeinen pari, joka tippui. Tämä johtui siitä, että Valpas jaksoi seisoa ihan käsittämättömän hyvin, ryhdikkäänä ja täysin paikoillaan. Tuomari joutui totta kai tiputtamaan meidät niiden kenguruloikkien takia, mutta kyllä sillä jotain lahjoja siis on.

Tänään käytiin pitkästä aikaa tokoilemassa ja siitä jäi tosi hyvä mieli. Olin suunnitellut mitä tehdään ja pysyin hyvin siinä ja Valpas keskittyi koko ajan hyvin. Tehtiin aluksi metallikapulan nostoa ja suussa pitämistä naksulla. Vähän olen saanut jo pidennettyä sen suussapitoaikaa, vaikka aika nopeaan se sen vielä pudottaa, jos en ehdi naksauttaa sopivassa kohtaa. Mutta se etenee. Sitten tehtiin perusasentoja ja pieniä seuraamispätkiä. Vähän sillä on Valpaspomppuisuutta vielä siinä sivulle tulossa, mutta se alkaa hahmottaa ideaa selvästi. Seuraaminen on vielä imuttamista. Sitten vielä vähän ruutuun lähetystä, joka on aina sujunut loistavasti, niin tänäänkin. Yksi onnistunut paikallamakuu, jossa kävin ehkä kolmen metrin päässä ja seisoin siinä hetken ja kävin sitten vapauttamassa Vapan. Maassa sen etutassut ovat vähän turhan levällään eli asentoon pitää alkaa kiinnittää huomiota. Mutta sen mielentila oli koko treenien ajan ihan loistava ja tekeminen sujui pitkästä aikaa vaivatta.

Valpas on välillä hankala, mutta aina yhtä ihana. Maailman paras pörröpää! Sen valkoista turpavärkkiä ei tarvi kuin vilkasta, niin ei voi olla enää huonolla tuulella. Syksyä kohti mennään, itse ainakin tykkään. Pakko silti fiilistellä vielä kesää kuvien merkeissä. Huomenna Valpas pääsee osteopaatin käsittelyyn ja sieltä suunnataan Kotkaan.

Rantaleikkejä Ruuti-siskon kanssa

On ne vaan niin <3

Puolivuotias karitsa - tai pikemminkin duracell-pupu

Niin se aika vaan hujahtaa ja pikku epeli täytti jo puoli vuotta, tarkalleen viime sunnuntaina. Painoa on tällä hetkellä 10,7 kg ja korkeutta liikaa eli siinä 40 cm kieppeillä, varmaan vähän jopa yli. Energiaa riittää edelleen. Uutena, tai ehkä vanhan pahentumisena johon ei tajuttu puuttua tarpeeksi hyvin, tapana Vapa syö kaikkea mahdollista. Hevosenlanta, muovipussit, kepit, kävyt, kepit, ai niin mainitsinko jo kepit, you name it, I already ate it. Inhottaa, kun tuo keppien syönti voi oikeasti olla vaarallista, mutta en toisaalta viitsisi aina jahdata sitä sen vapaana ollessaan tai pyytää luokse ja aina repiä kepit sen suusta.

Vapa <3

 

 

Turkkikin on kasvanut jo kiitettävästi. Pitää vielä ennen talvea käydä ajelemassa se, en halua mitään karvapalloa siitä. Nyt meillä menee vaan melkein kuukausi eristyksessä, koska Viekas toi Ruotsista tuliaisena nenäpunkin, joka tarttui myös Vapaan. Nyt niillä on lääkitys molemmilla ja pärskintä on jo helpottanut. Harrastamaan ei silti valitettavasti vähään aikaan päästä. Olen päättänyt käyttää tämän "joutoajan" ohjaustekniikoiden ja kontaktien harjoitteluun. Ja jos jaksais vähän tokoillakin..

Heja Sverige!

Mun kesän ainut lomareissu oli mikäs muukaan kuin agilitymatka Ruotsiin. Nelihenkisellä porukalla matkustettiin laivalla Turusta Tukholmaan ja siitä matka jatkui autolla pienelle paikkakunnalla Skutskäriin. Siellä järjestettiin yksi Ruotsin isoimmista agilitytapahtumista nimeltään Slottshoppet. Tapahtuma oli viikon mittainen, mutta meidän poppoo lisäsi suomalaisväriä vain tiistaista torstaihin. Joka päivä juostiin kaksi starttia, joka oli sekin liikaa siinä helteessä. Lämpöä oli joka päivä siinä 30 asteen paikkeilla. Onneksi kisapaikalla oli kunnon kastelupisteet, joten koiran sai pidettyä viileänä.

Viekas on vain niin mahtava, sen kanssa on helppo matkustaa, kun se ei ota turhaa stressiä. Laivamatkat sujuivat ongelmitta, vaikka hiekkalaatikot eivät Vikiä oikein miellyttäneet. Paluumatkalla se katsoi mua syyttävästi kun pistin sen laatikkoon ja lorotti sen jälkeen kannelle. Ei se koirien WC kyllä näyttänyt olevan muidenkaan suosiossa. Yksi mies oli ilmeisesti jo jonkun aikaa istunut laatikon vieressä pikku turrikkansa kanssa tuloksetta ja kun lopulta kyllästyi, niin koira kusi ensimmäiseen näkemäänsä tolppaan ja väänsi vielä tortut kannen ovelle.

Porukan karvaiset jäsenet poseeraavat kannella: Stella, Viekas, Miro ja Noona

 

Hytissä rentoutumassa

 

Me majoituttiin camping-alueella melko lähellä kisapaikkaa. Meidän 16 neliöisessä mökissä neljän ihmisen ja neljän koiran voimin oli, sanotaanko, lämmin tunnelma. Muuten alue oli kyllä mukava, uimaranta, ilmainen minigolf ja kyttäävät naapurit, mitä sitä muuta voisi kaivata!

Hulppea kotimme reissun ajan

Ruotsissa kisaamisessa oli muutamia erilaisia juttuja Suomeen nähden. Suurin ero taisi olla ilmoittautuminen, jota ei ollut. Meillä ei ollut lähtölistoja ollenkaan tiedossa ennen kisapaikalle menoa. Siellä ne näki vasta ilmoitustaululta, josta piti yliviivata oma nimensä. Minä kirjoitin lähtönumeroni aina käteen tussilla. Sen jälkeen radan reunalta numerotaululta pystyi seurata milloin oli oma vuoro. Tavallaan ihan toimiva systeemi, mutta en pitänyt siitä, että piti koko ajan olla kuikuilemassa milloin se oma vuoro on. Pari kertaa en edes siinä onnistunut vaan minua piti huhuilla radalle. Tämä oli tietenkin vain oma mokani, kun en viitsinyt olla kovin lähellä rataa, ettei Viekas kuumenisi liikaa.

Kisapaikalla

Radat olivat yhtä lukuun ottamatta mielestäni melko haastavia. Siltä radalta saatiin ainoa tulos, vitonen kepeille viennistä. Mun pakkovalssi  ajoi koiran toiseen väliin. Muuten siis tasaista hylkyputkea. Viekas oli koko viikon ihan mahtava. Ainahan se tosin on. Kaikki lähdöt sujuivat ongelmitta, kontaktit ensimmäisen radan lentokeinua (tähän suurin syy oli keinun raskaus) lukuunottamatta loistavat ja en edes muista monta rimaa tuli eli silloin niitä ei voinut montaa tulla, pari hassua taisi tipahtaa. Hylyt siis kaikki typeriä ohjaus -ja radansuunnitteluvirheitä. Kertoo vain siitä, että mun taidot ei vielä riitä haastaviin kolmosen ratoihin. Sen lisäksi mun jalat tuntui ihan rautakangilta koko viikon, en vain jännitykseltäni saanut itseäni liikkeelle. Toki kisarutiinikin puuttui ihan kokonaan ja ei me olla lähes vuoteen Vikkelän kanssa paljoakaan tehty. Nyt vaan mulle lisää treeniä ja fysiikkaan parannusta.

Vaikka tuloksellisesti reissu ei mennyt ihan putkeen (tai välillä meni liikaakin putkeen) niin kyllä käteen jäi silti hurjasti. Reissun kohokohta oli minun osaltani varmaan erittäin tiukasti yhdellä pisteellä voitettu minigolfkisa. Sen lisäksi reissuun mahtui monia tunteita, naurua ja kyyneliä, uusi korttipeli, paljon hyvää ruokaa ja vielä enemmän agilitynälkää. :)

Viekas <3

Kulmahammasta poistamassa ja etsimässä

Maanantaina tosiaan huomasin, että Valpas on onnistunut katkomaan toisen alakulmurinsa. Käytiin ensin tiistaina näyttämässä sitä eläinlääkärissä, jossa ei kuitenkaan osattu varmuudella sanoa, mitä hampaan nysälle olisi järkevintä tehdä. Odoteltiin hammasspesialistin mielipide, jonka mielestä poistaminen oli sitten järkevintä. Kulmuri kun oli ytimeen asti katkennut, niin olisi paikalleen jätettynä ollut infektioportti. Toki poistossa kiillevaurion mahdollisuus, mutta poistoa kuitenkin suositeltiin. Eilen siis suunnistettiin Jyväskylän Animagille hammaslääkärille. Musta oli jotenkin hauska, kun meidät ohjattiin odotustilaan oven eteen, jossa oikeasti luki hammaslaboratorio tai jotain vastaavaa. Ihan niin kuin ihmistenkin lääkärillä toimitaan. Oikein hyvää ja mukavaa palvelua saatiin sieltä. Valpas melkeinpä nukkui koko eilispäivän, tänään alkaa olla jo normaali. Mitään kovaa se ei saa viikkoon purra, joka on vähän hankalaa, se kun tykkää kovasti pureskella luita ja kaikkia muitakin juttuja.

Tiistaina Valpas kävi treenaamassa. Tehtiin hyppytekniikasta askeleen pidennystä, joka meni ihan kivasti. Ensi kerralla pitää tosin tehdä hyppytekniikkaa vain kolme toistoa, koska neljännellä ei selvästi jaksanut keksittyä enää niin hyvin kuin kolmella ensimmäisellä kerralla. Sen lisäksi tehtiin takaaleikkauksia suoraan putkeen. Apuohjaaja oli ensin palkkaamassa, mutta kun siinä ei ongelmia ollut, niin palkkasin myös itse. Lopussa vielä pari toistoa mutkaputki – takaaleikkaus suoraan putkeen. Hyvin meni tämäkin. Sitten vielä lopuksi pari toistoa pussia lelua sieltä vetäen. Ei tullut ihan niin kovaa kuin olisin toivonut, joten palataan vielä siihen, että joku pitää kangasta auki ja houkuttelee lelulla.

Viekas pääsi sitten seuraavana päivänä. Tekniikkatreenipätkä, jota mun ei onneksi tarvinnut opetella kokonaan, oli aikamoinen muistitehtävä. Heidi treenasi Vikin kanssa enemmän, minä tein vain välistäveto –ja päällejuoksukohdat. Miten se voikin olla niin pirun vaikeaa kääntää ylävartaloa? Hermot menee. Päällejuoksukohta tehtiin vain kerran, kun se onnistui. Tosin siinäkin sitä ylävartalon kääntöä voisi olla vähän enemmän ja vastakäsikään ei toiminut kunnolla. Omaan liikkeeseen tarvitsen myös paljon lisää sitä kuuluisaa kulmahammasta. Olisi ehkä pitänyt pyytää se Valppaalta poistettu. Olihan se toki maitohammasta ja vain pieni pala, mutta parempi sekin kuin ei ollenkaan. Eikä se kovin kuuluisakaan ollut.

Epäonnistunut yritys välistävetoon

 

Vähän onnistuneempi välistäveto

 

Päällejuoksut

 

Huomenna Turkuun ja maanantaina Tukholman kautta Skutskäriin kisaamaan, Wuhuu! Valpas ei valitettavasti hammasoperaation takia pääse mukaan. Harmittaa tosi paljon, mutta toisaalta helpompi vain Vikinän kanssa matkustaa.

 

 

 

Helteinen Mikkeli

Jos yhdet kisat sitä heinäkuussa juoksee niin paras valita kuumimmat. Ennen Ruotsin reissua oli siis tarkoitus ottaa vähän tuntumaa Viekkaan kanssa kisaamisesta, joten ilmoittauduttiin Mikkeliin parille radalle. Heidi sai reilusti juosta omalla koiralla sitten yhden radan. Oli luvattu erittäin kuumaa, mutta aamu Jyväskylässä oli pilvinen ja ilmastoidussa autossa oli mukava körötellä kisapaikalle. Totuus iski vasta autosta poistuessa, tuntui kuin olisi matkustanut vähän etelämpään maahan. Asteita oli ainakin +28, jopa enemmän. Onneksi oli koiran nesteyttäminen aloitettu jo edellisenä päivänä, Viki kun on niin kovin ronkeli juomaan. Maksamakkaraa veteen tipauttamalla sekin onnistui.

Heidi aloitti kisaurakan agiradalla ja komeasti aloittikin. Huippunopea nolla etenemällä 4,73 m/s ja sijoitus 3/39. Minä typeränä en älynnyt kuvata rataa. En tiedä olisinko siihen kyennytkään, kun sitä paikallani pomppien ja ääneen ”ota kontakti, ota kontakti” mutisten, seurasin. Heidin ja Viekkaan eka kolmosen nolla ja hienosti käynnistyi heidän sm-nollien keruunsa. Ihan huippua! Sitten oli mun vuoro juosta agirata. Tekeminen tuntui hyvältä, mutta yksi harmittava rima sieltä tippui. Aika oli ok, mutta yhdestä putkesta Viekas meinasi tulla ohi ja sen korjaamiseen meni joitakin sadasosia ainakin. Muuten olin ihan tyytyväinen rataan, rytmitykset osuivat kohdilleen ja kontaktit olivat napakat.

Tässä rata:

 

Sitten viimeisenä oli vielä hypäri. Mun pää ei ihan kestänyt sitä enää, vaan pakka hajosi jo heti ekaan putkeen, jonne lähetys epäonnistui. Tai oikeastaan siinä ei ollut lähetystä ollenkaan. Sain kuitenkin korjattua tilanteen, mutta aikaa siihen paloi. Putken jälkeen hypyiltä kilometrin pituinen kaarros. Jotenkin tuli vaan musta hetki ja en saanut rytmitystä ja linjausta tehtyä, vaikka olin ne toki kyseiseen kohtaan suunnitellut. Tuloksena oli nolla, mutta rata oli paljon huonompaa suorittamista kuin edellinen. Ei siis ihme, että aika ei riittänyt kuin kahdeksanteen sijaan. Kuuma kisapäivä taisi myös vaatia veronsa Vikinästä, koska keppeihin paloi noin neljä sekuntia, kun normaalisti sen kepit kestää sen kahdesta kolmeen sekuntiin.

Tässä hypäri:

 

Viekkaalle joka tapauksessa upea kisapäivä. Se  pysyi kaikki lähdöt ja otti kaikki kontaktit upeasti. Tästä voidaan hyvillä mielin lähteä Ruotsiin ja Heidin on kiva jatkaa nollajahtia. Valppaallakin oli kiva päivä, se kävi monta kertaa joessa uimassa ja leikki ihastuttavan pyrren pennun kanssa. Mun pitää vielä saada kisatekemistä parempaan malliin. Omaa liikkumista pitää parantaa huomattavasti, mutta onhan mulla tässä lähes vuosi aikaa ennen kuin peikko-otuksen kanssa kisakentille päästään. Jos päästään, sitähän ei tiedä ennen kuin se on kasvunsa kasvanut.

Valpas kävi lauantaina hallilla treenaamassa. Aluksi otettiin perussarjaa hyppytekniikasta. Yhdellä kertaa tuli kolautus keskimmäiseen ponnariin, pari muuta toistoa hyviä. Pitää tosin muistaa viedä lelu eteen näkyville vasta sen jälkeen kun on laittanut sen istumaan oikeaan kohtaan. Muuten se menee niin lukkoon lelua tuijottaessaan, ettei ota enää käskyjä vastaan. Ensimmäistä kertaa treenattiin nännäreiden kanssa ja voi olla, että olivat jopa liian huippuja Vapan mielestä. Lelun tuomisen ongelmia ei ole enää ollut kun olen vaihtanut lelun toiseen ”kii” käskyn avulla. Nännäri oli kuitenkin niin kiva, ettei tämä komento enää toiminutkaan, eikä suostunut luopumaan lelusta. Seuraavaksi pitää varmaan laittaa lelu taas hihnaan kiinni.

Hyppytekniikan lisäksi Valpas teki siivekkeen kiertoa vähän eri kulmista. Ekaa kertaa kokeiltiin myös kasia kahdella siivekeparilla. Tosi hyvin meni tämä, vaikka itsenäistä hakemista pitää lisätä seuraavaan kertaan. Mutta mun mielestä Vapsu kääntyi molempiin suuntiin hyvin. Hetsaus ei tosin toiminut vieläkään. Onneksi tosta tuntuu löytyvän vauhtia muutenkin. Lopuksi vahvistin vielä etenemistä suoralla putkella ja kahdella hypyllä, joiden takana oli lelu etupalkkana. Toimi taas loistavasti.

Tässä yhden siivekkeen kierto, Valppaan hurvittelu ja mun epätoivoinen yritys saada se vaihtamaan toiseen nännäriin.  Tätä olisi ihan hauska katsoa, jos ei ärsyttäisi sen käytös niin paljon.

Ja tässä vielä ensimmäinen yritys kasista:

Takapään harjoitukset ovat parantuneet jonkun verran. Nyt Valpas jo kiertää jonkin matkaa laatikkoa etujalat sen päällä. Myös laatikkoon se saa nyt ujutettua kaikki koipensa, joten vaihdetaan kohta pienempään. Tokojutuissakin ollaan vähän edistytty. Sivulletulo on aika hyvä, tosin hieman miten sen nyt sanoisi, pomppuileva. Paikalla kestää olla jo pienen hetken. Seuraamista olen ottanut lähinnä imuttamalla. Ruutuun se irtoaa hyvin. Noudon alkeisopetus on mennyt tähän asti hyin. Olen naksutellut sisällä metallikapulan suuhun noukkimista, joten päätin kokeilla ulkona. Siellä se ei enää huolinutkaan kapulaa ottaa suuhun, mistä lie johtuen. Tähän lisää treeniä siis.

Tänään huomasin, että Valppaan toinen alakulmuri on katkennut. Voi olla, että tiedossa on siis eläinlääkärireissu.