Ilmiö, jonka pyhästi päätin
välttää, on iskemässä taas eli blogin päivitysinnon hiipuminen. Nyt tosin intoa
olisi vielä, mutta on vaan ollut muka niin paljon kaikkea, ettei ole ehtinyt.
Edellistä tekstiä lukiessani tajusin miten paljon olisi päivitettävää, mutta
yritetään nyt tiivistää jotenkin.
Valppaan kanssa ollaan puuhattu kaikenlaista.
Valpas kiertää puita jo hyvin. Myös hallilla ollaan jo tehty takaakiertoa
siivekkeen kanssa. Vapa ei tosin osaa kiertää kuin vastapäivään eli siivekkeen
tai puun tai minkä tahansa oikealta puolelta siis. Tämä johtuu tietenkin siitä,
että naksuttelin silloin aikanaan kiertämisen vain tähän suuntaan. No eiköhän
me saada se toinenkin puoli haltuun tässä pikku hiljaa. Ollaan käyty siis
muutamia kertoja hallilla. Takaakierron lisäksi ollaan tehty suoraa putkea sekä
kutsuna että lähettämällä lelulle. Viimeksi yhdistin jo pari siivekettä ja vein
lelun niiden taakse eikä ollut mitään ongelmia. Treenit oon pyrkinyt pitämään
tosi lyhyinä; ihan vaan pari toistoa, tauko, pari toistoa lisää ja sitten on
lopetettu. Lelun tuomisen kanssa tilanne on edelleen aika sama, mutta oon nyt
vaihtanut sitä namiin ja se on toiminut ihan ok. Uusi juttu on lelun
luovuttamisen vaikeus. Valpas kun ei meinaa enää repiessä päästää irti-komennolla
lelusta, vaikka tähän asti toiminut hyvin. Mieluummin kyllä näin päin, että
taistelutahtoa löytyy, mutta tohon irrottamiseen on nyt kiinnitettävä huomiota.
Hyppytekniikkaa ajattelin ruveta treenaamaan nyt viikonloppuna kun tolla
otuksella tulee jo 4kk mittariin eikä se ole enää kömpelökään. Treenithän piti
aina kirjata tänne, mutta siihen en ihan taida pystyä.
Tajusin muuten, että nyt kun
käydään jo hallilla, ovat eteenmeno harjoitukset pelkällä lelulla vähän
jääneet. Niitä voisi olla hyvä edelleen tehdä ja lisäksi aloittaa ohjauskniikoiden
kuivaharjoittelu.
Vieraisiin ihmisiin
suhtautuminen on musta vähän parantunut, mutta sitä pitää edelleen työstää. Mua
ei haittaa ollenkaan että sitä ei kauheasti kiinnosta vieraat ihmiset, parempi
vaan ettei tarvii pelätä että lähtisi jonkun perään. Muiden ihmisten namit sitä
kyllä kiinnostaa oikein kovasti. Edelleen yritän käyttää kaikki tilaisuudet
hyväksi ja palkita sitä vieraiden ihmisten kosketuksesta. Muuten Valpas on tosi
reipas eikä pelkää erilaisia paikkoja tai tilanteita paitsi yllättäviä juttuja.
Varsinkin jos ihminen ilmaantuu nurkan takaa tai muuten yllättäen, se saa kyllä
haukut.
Energiaa Valppaalla riittää kuin
pienellä possulla. Tai en tiedä kuinka energisiä possut on, mutta Valppaalla
kyllä riittää virtaa. Tällä viikolla oli Jatin iltakisoja ja käytiin parina
iltana radan reunalla seuraamassa niitä. Aluksi siitä seuraamisesta ei kyllä
tullut mitään, koska Vapa vaan pomppi mua vasten. Ja jos sen otti syliin, niin
se huusi radalla meneville koirille. Kevythäkissä olokaan ei ollut enää niin
mukavaa vaan sieltä ois haluttu ulos. Kisoissa se sai temmeltää 10 viikkoisen
bc:een pennun kanssa ja niillä oli oikein hupaisat leikit keskenään. Valpas myös mitattiin ja virallisella mitalla
tulos oli n. 34,5 cm. Pitkät koivet sillä on, ei auta. Mutta miä en luovu
toivosta ennen kun nään raksin kisakirjassa.
Mitäs muuta me ollaan opeteltu. Peruuttaa
se osaa, en tosin ole yhdistänyt siihen sanaa vielä, en oikein tiedä miksi.
Sitten opetin sen agilityn lähtöä varten tulemaan mun jalkojen väliin. Sillä
tavalla sen istuma-asentoa pystyy kontrolloimaan, kun pitää jalkojen välin
tarpeeksi pienenä, niin se istuu ryhdikkäästi ja saa hyvän alkuasennon. Pari
kertaa oon naksutellut kontaktiasentoa eli 2on 2offia. Metallinoutokapulan
pitoa aloitettiin myös juuri naksulla treenaamaan.
Viekas on ruvennut leikkimään
Valppaan kanssa ja ne vetää aikamoista rundia pitkin kämppää välillä. Ja nyt
Vapa roikkuu Vikin kauluksessa koko ajan kiinni ja turhautuneena räkyttää sille.
Tämä ei ole oikein kiva asia kerrostalossa, joten siitä on pakko komentaa. Aina
välillä tuntuu menevän kaaliin, mutta useimmiten vaan vilkaisee ja jatkaa
haukkumista. Pitää ehkä keksiä joku parempi keino, jos ei rupea menemään
jakeluun toi homma. Sisäsiisteys sen sijaan sujuu jo hyvin. Aina välillä tulee
toki vahinkoja, mutta aika harvoin enää. Ja yöt ja yksinolot on pissaamatta.
Valpas on kyllä tosi paljon mun
perään, vähän jopa liiaksi. Pitäisi nyt jättää sitä myös kokonaan yksin
enemmän, Viekkaan kanssa ei ole mitään ongelmaa. Nyt on vaan mun sisko ollut
vuorostaan kipeenä, joten ihan kokonaan yksinolo hetkiä on ollut vähän hankala järjestää.
Kerran kävin tekemässä pienen harjoitteen kaupan edessä, niin että sidoin sen
tolppaan kiinni ja menin kauppaan sisälle niin että näin sen koko ajan. Olin
siinä ihan vaan hetken. Se vähän ulisi, joten odotin että hiljenee ja menin
sitten takaisin. Noita voisi kokeilla tehdä lisää.
Loppuun vielä listaus tämän hetken
taidoista ja opettelun alla/seuraavaksi opeteltavista jutuista.
Valpas osaa: (Ainakin melkein
osaa, pennulta nyt ei voi edes vaatia, että pysyisi maassa. Tai totta kai pikku
hiljaa pitää ruveta vaatimaan enemmän)
-
istu
-
maahan
-
tänne
-
Väli (tulee mun
jalkojen väliin istumaan)
-
seuraa
-
takaa (kiertää puun,
siivekkeen tms. vastapäivään)
-
näyttelyseisomista
ja kävelyä
-
sivulle tuloa
-
paikalla oloa
-
metallikapulan pitoa
-
peruuttamista
Pitäisi tehdä:
-
tasapaino
harjoitteita
-
eteenmenoa ja
merkkausta lelulla (tai siis jatkaa niitä)
-
ohjaustekniikoiden
kuivaharjoittelua
-
kokonaan yksinoloa
-
pannasta pitoa ja
siitä kiva jutun saamista
-
vieraiden ihmisten
lääppimiseen totuttelua vielä enemmän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti