Sivut

tiistai 9. syyskuuta 2014

Maanantaina agia, tiistaina tokoa, keskiviikkona kehiin ja loppuviikko lomailua

Viime viikko oli aika touhukas pienelle eläimelle. Maanantaina päästiin pitkästä aikaa hallille. Tehtiin vähän hyppy-putki yhdistelmää ja pieni radanpätkä, jossa oli kolme hyppyä ja kaksi putkea. Valpas oli tosi taitava. Käytiin toisellakin kerralla viime viikolla treenaamassa rengasta ja pussia. Vauvarengas sujui ongelmitta, pussista tulee vielä ohi, jos en nosta kangasta tarpeeksi. Hyviä toistoja saatiin sinnekin. Onneksi törmättiin viisaampiin toisella kerralla hallissa ollessa ja saatiin uusia ohjeita harjoitteluun. Nyt aletaan treenata esteen tarjoamista ja muutenkin hypyillä enemmän. Eli enemmän palkkauksia hypyistä. Ollaan tehty vähän liikaakin takaakiertoa, perussääntönä hyppy pitäisi kuitenkin suorittaa aina suoraan, jos muuta ohjeistusta ei tule.

Tiistaina meidän tokoura jatkui Tokon Alkeet - kurssilla. Ensimmäisellä kerralla tehtiin perusasentoja, kontaktia, maahanmenoa, hyppyä ja opi oppimaan- harjoitetta. Valppaan sivulletulossa olevat pomput paikantuivat sen käden hamuamiseen. Sivulletulo on sille siis tule sinne missä käsi - siellä on palkka. Saatiin kotiläksyksi tehdä sivulletuloa niin, että pidän kädet suorina sivuilla. Tätä ollaan tehtykin ja sivulletulo on paljon parempi jo. Vapa hiffaa asiat kyllä tosi nopeasti. Haasteeksi muodostui, niin kuin arvelinkin, Valppaan kiihkeys ja keskittymiskyvyn puute. Tai ainakin ylivireisyys. Pari sekuntia kun ollaan tekemättä mitään, niin valpas tuijottaa mua, että mitä ihmettä miks ei tapahdu mitää? Ja jos ei tapahdu mitään, se alkaa haukkua. Mulla on siis osan aikaa lelussa riipppua vesiäinen, koska ohjaajan mielestä sen on parempi purkaa se leluun kuin haukkumiseen. Sitten yritän toki pitää taukoja ja kävelyttää penskaa ja syöttää sitä, että sen viretaso laskisi. Välillä raivostuttavaa, mutta mieluummin tappelen yli- kuin alivireisyyden kanssa.

Keskiviikkona käytiin kolmatta kertaa mätsärissä. Kolmas kerta toden sanoo - toivottavasti. Tällä kertaa sain säädeltyä Valppaan virettä ja mielentilaa sopivasti ja se esiintyi koko mätsärin hienosti. Tuloksena sinisten ensimmäinen sija ja vielä isossa kehässä sijoitus BIS 2.

 
 
Torstaina suunnattiin viikonlopun viettoon Kotkaan. Siellä hengailua ja rentoutumista koko porukan voimin. Hyvin nuo neljä jo tulevat keskenään toimeen. Valpas ja Sieppi eivät kyllä selvästi puhu samaa kieltä ja Valppaan on vaikea ymmärtää Santun olemassaolon merkitystä. Santtu vanhus kun liikkuu hitaasti ja harkiten ja muutenkin sen habitus on hieman erilaista mihin Valpas on tottunut. Se välillä tuntuu unohtavan sen olemassaolon kokonaan ja välillä se menee haukkumaan sille ja patistamaan sitä liikkeelle. Sieppi palvoo Viekasta yli kaiken ja Valpas taas pitää Viekasta leikkikaverina. Tosi hauska seurailla noiden menoa.

Koko porukka, Valpas 6,5 kk, Santtu 13 v, Viekas 5 v ja Sieppi 3 v.

Sunnuntaina palattiin takaisin Jyväskylään Repoveden kansallispuiston kautta. Oli ihan täydellinen syysilma ja aurinko paistoi. Käveltiin n. 8 km lenkki Valppaan jaksamisen mukaan. Sitä oli pakko pitää kiinni, muuten matkasta olisi tullut helposti kolme neljä kertaa noin pitkä. Hyvin se jaksoi, painoi menemään aikamoisella nelivedolla. Kotona Vapa vaikutti rättiväsyneeltä, meni itse häkkiin nukkumaan. Ruuan jälkeen se oli sitten taas oma itsensä ja veti rallia ympäri kämppää Viekkaan kanssa. Onkohan ton väsyttäminen täysin mahdoton operaatio?

 


 
 
 
Valppaan kanssa touhuaminen on niin kivaa ja samalla hyvin intensiivistä. Tykkään kyllä sen asenteesta, että kun tehdään, niin tehdään täysiä. Samalla sen kiihkeydessä on omat haittansa. Sen haukkuminen on ikäväkseni palannut kuvioihin. Varsinkin isoille miehille se jostain syystä haukkuu, eikä uskalla mennä katsomaan, huoh. No työ vaan jatkuu, ei siinä muuta. Tällä viikolla pitäisi myös orientoitua yliopistomaailmaan takaisin, kun opinnot alkavat taas.

2 kommenttia:

  1. Suosittelen esteen tarjoamista, sitä mekin ollaan tehty paljon ja työ alkaa kantaa hedelmää. Lili on niin mahtava kun nykyään se tykittää "tyhjäänkin" esteiden jälkeen. Odottaa että jostain se palkka lentää, eli se on oppinut juuri sitä itsenäisyyttä mitä halusinkin.

    Ja tuo haukkuminen treeneissä kun ei tehdä mitään kuulostaa niin tutulta! Lili teki sitä rally-tokossa. Taisin komentaa sitä muutaman kerran ja sitten väliajat se saa touhuta omiaan, etsiä käpyjä tai juosta ympyrää mun ympäri, kun meillä ei mitään varsinaisia tavoitteita rally-tokon suhteen ole ainakaan vielä. Pääasia että keskittyy silloin kun tehdään ja on haukkumatta väliajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me ollaan nyt ruvettu tekemään enemmän esteen tarjoamista. Valpas tarjoaa yhtä hyppyä jo omatoimisesti, mutta suoralla saattaa tulla hyppyjen ohi tai jos ottaa putken kautta. Millä tavalla ja minne oot palkannut hypyn tarjoamisesta? Ja minkälaisia harjoituksia muuten olet tehnyt Lilin kanssa? Se menee kyllä niin kovaa ja taitavasti! Oon ihaillen katellut sun blogista. :)

      Poista